Sentään Pulu sai polkupyörän seuraavana päivänä synttärilahjaksi. Pulu olisi halunnut Autot-autoja, tai edes Duploja, mutta ei. Pyörä pakotettiin lapselle. Kypärä hankittiin eilen itkupotkuraivareiden kautta. Ja lohdutukseksi Autot-lenkkarit, koska onnellistumme jengissä vähemmän lapsemme anatomian oikeaoppisesta kehityksestä ja enemmän Salama McQueenin kuvista. Oikeesti, me vedetään tätä vanhemmuutta nyt laajalla kaarella riman alta.

Tirppa on sentään vielä hengissä. Ja lähestulkoon järjissämme olemme kaikki, joten puolivuositavoitteet on saavutettu. Hyvä tiimi!

Tirppa on tässä välissä kehittänyt kaksi hammasta, runsaasti erilaisia merkkiääniä eri asioille ja alkeellisia anna-ota -leikkejä veljensä kanssa. Lapselle iskee annoskateus joka kerta, kun hän näkee jonkun syövän jotain, ja ennakkoluulottomasti kokeilee hän mitä vaan. Mitään muistikuvaa minulla ei ole, että mitä noin 7 kk vauvan pitäisi syödä, joten Tirppa vetää kaupan soseita ja kaikenlaista ei-maitotuotteita sisältävää äidin lautaselta pieninä paloina. Ihan joka kerta Tirppa ei vielä muista, että ruokaa voi pureskella, mutta onneksi on tehokas kakomisrefleksi.

Tirppa painaa n. 9 kg, käyttää koon 74 cm vaatteita ja on juuri peruuttanut kaapin alle.

Minä hankin omani joko teatterista tai bileistä. Kävin molemmissa ilman lapsia (Omaa elämää!), mutta toki saman illan aikana, ettei lasten tarvitse eroahdistella tai muuten kärsiä äidin ylettömästä hummailusta. Kustannustehokkaasti meni siinä 3,5 tuntia matkoineen päivineen. Ja kylläpä se oli kerta kaikkiaan Eeeee-haaaa-naaaaa. Ei sillä, että olisi ehtinyt nähdä muuta kuin että mun tyypit on vielä elossa ja hoodeilla. Mutta että kuitenkin ovat, kun sitten joskus tästä maidon- ja vaipantuoksuisesta arjesta haluan loikata vähän aikuiselämän puolelle.

Tirppa on alkanut jokeltelemaan urakalla. Paljon asiaa sillä on heti aamukuudelta ja juttu jatkuu solkenaan syömä- ja nukkutaukoja lukuun ottamatta iltauniin saakka. Hirveä annoskateus iskee Tirpalle aina, kun joku muu syö jotain, ja innokkaana hän maistelee muiden annoksista tippuvia makupaloja. Palasten nieleskely ei vielä oikein suju, mutta natustelu on ilmeisesti kaiken sen kakomisen arvoista. Lempparileluja ovat kaikki pehmeät, joiden kanssa on kiva painia lattialla. Onneksi meillä on laaja valikoima Pulun käyttämättömiä.

Pulu on puolestaan innostunut taas piirtämään ja maalaamaan talven tauon jälkeen. Ulkoleikeistä paras on "jääpallo", käydään pallottelemassa sählyvehkeiden kanssa leikkipuiston jäällä, kengät jalassa. Tirppaa Pulu haluaa myös hoitaa, ja tässä sairastellessa Pulusta on ollut tosi kovasti apua nenäliinojen hakemisessa. Pulu on flunssasta tervehdyttyään nukkunut muutamia öitä heräämättä, Tirppa syö edelleen 3 kertaa yössä.

Henkilökohtainen paskamutsiuteni kristallisoituu tällä hetkellä leivontaan. Oon alkanut tykkäämään leipomisesta, joskin ainoastaan Pulun seuroissa. Kotileipomomme erikoistuu kuivakakkuihin, koska Pulusta on kivaa sekoitella taikinaa (ja syödä). Joten nytpä leivomme kakun tai pari viikossa. Eikä edes joka kerta kukaan ehdi tänne meidän kakkua nautiskelemaan ja syömme kaiken itse. Pahimmillaan Pulu vetää ensin kakkua iltapalaksi ja sitten kakkua aamupalaksi. Eli paljon kakkua. Yritän löytää terveellisempiä reseptejä, mutta kyllähän koko juna pitäisi kääntää toiselle raiteelle. Pakastaminenkaan ei ole vaihtoehto, kun se vehje on paitsi pieni, myös täynnä tirpansafkaa ja sieniä. Yritän lohduttautua sillä, että ihan justkohta voimme siirtyä pilkkomiseen ja tehdä yhdessä salaatteja.

Ilman tätä jatkuvaa sairastelua elämä olisi niin älyttömän yltäkylläisen onnellista, etten olisi ikinä osannut kuvitellakaan. Tai edes puoli vuotta sitten. <3
 

Pahinta on, kun Tirpalla on nälkä, mutta syödä jaksaa ihan hetken ajan kerrallaan. Onneksi pikkuotus syö jo soseita, voi niihin sekoittaa äidinmaitoa ja tällä tavalla ujuttaa vähän lisää maitoa pakkiin.

Pulu on puolestaan solahtanut takaisin tarhailuelämään siihen malliin, että meinaa simahtaa iltakuudelta riehuttuaan poikain kanssa koko päivän. Tänään oli joku täti jo suutahtanut villille menolle. Viime vuonna mun pieni poika vielä seurasi isojen poikien villiä menoa turvallisen hajuraon päästä, mutta nyt se on ite. Kotona se saattaa mennä leikkimään omaan huoneeseen ja kieltää tulemasta sinne. Halatakaan ei aina saa.

Toisaalta, näinhän tässä juuri kuuluukin käydä, mutta toisaalta... Kohta mulla on oikeasti enää yksi pieni poika. Oijoi.

Lapset alkavat onneksi olla taas ihan hyvässä vedossa. Ensin kevyträkäili pienempi, sitten laryngiitti-korvatulehdusteli isompi, vanhemmat ottivat vähän kurkkukipua ja nyt lopuksi näyttää ja kuuluu perheen pienin jälleen räkäilevän, mutta eipä se tunnu häntä juuri haittaavan.

Pieni vetää päivässä 3 puolikasta pikkupurkkia vauvansoossia. Enempikin menisi, mutta lisäämme yhden aterian viikossa. Lemppareita ovat päärynä ja persikka, omenasta tulee mahakipuja.

Muita lempparijuttuja ovat maito (aina ihanaa), kääntyily (niin oman akseli ympäri kuin kellonviisarimaisesti), potkiskelu, omat jalat (etenkin omissa käsissä), omat kädet (etenkin omassa suussa), jokeltelu (jatkuvasti hereillä ollessaan) ja lelut. Viimeksimainituista kiinnostavat etenkin pehmolelut, joiden kanssa on kiva painia lattialla, sekä kovia osia sisältävät helistimet, joita on kiva syödä. Tuttia tirppa vetää vähän nukahtaessaan.

Nukahtaminen onnistuu omatoimisesti alle viiteen (5) minuuttiin, kun lapsi laitetaan omaan sänkyyn, omaan makuupussiin, vetskarit kiinni, tutti suuhun ja unilelu posken viereen. Oikein vaikeina nukahtamishetkinä Tirppa kaipaa käteen jotain nyhjättävää, esim. oman froteesukan ja saattaa se nukahtaminen jopa vaatia kolme tutinlaittoa ja 10 minuuttia...

En olisi ekan lapsen nukuttamistaisteluiden jälkimainingeissa ikinä uskonut, että joku lapsi nukkuu näin helposti. Vieläkin miehen kanssa putkahdamme illalla esille makuuhuoneesta jotenkin pöllämystyneen näköisinä, että et kyllä usko tätä, mutta sinne se taas nukahti. Öisin en jaksa nostaa Tirppaa vierestä syöttöjen välillä, ja ällistyttävää kyllä, anopin ja kaikkien muiden varoitteluista huolimatta vauva tuhistaa ihan samaan malliin vieressä, omassa sängyssä tai autossa.

Pulun uusimmaksi lempparijutuksi on päässyt liima. On liimattu paperia, tukkaa ja ikkunaa, ja kaikki on ollut tosi hauskaa. Muskariharrastus loppui jouluna, mutta Pulu käy nyt kerran tai pari viikossa uimassa (milloin ei ole kipeänä). Musisointi jatkuu kotioloissa: Pulu heittää biisiä, yleensä päiväkodissa opittua, useamman tunnin ajan päivässä. Useimmin kuultuja ovat Pikku pukki pää-pää, joku minulle tuntematon kalalaulu, ikisuosikki Pienen pieni veturi ja kaikki, missä mainitaan auto. Viisusta toiseen siirtyminen käy luovasti missä laulun vaiheessa tahansa. Paras lelu on Martti-auto, lempparivideoita puolestaan Hupsu pikku Pupunen, Dinojuna ja Oktonautit.

Tästä voikin kätevästi päätellä, että meillä käytetään videoita lapsenvahtina lähes päivittäin. Jossain yhteiselomme alkuvaiheessa päätin, että meillähän ei käytetä, mutta niinpä vaan käytetään. Pulu turhautuu, kun pikkuveljen syöttämisessä menee edelleen aika lailla aikaa, ja videoiden katselu on usein kaikille hauskempaa kuin Pulun omatoimiset viihdytyskeinot, joihin sisältyy esim. "käsien pesu" (avataan hana, ja läiskitään vettä ympäri kylppäriä), "muovailuvahalla leikkiminen" (otetaan muovailuvahaa, ja läästitään sitä oviin, ikkunoihin, seiniin, huonekaluihin), tai vaikka "dominon pelaaminen" (dominokortit lattialle, potkitaan niitä ympäriinsä ja piilotellaan kaikkiin mahdollisiin rakoihin).

Yritämme paikkailla videoiden tekemiä tuhoja esim. pelaamalla dominoa ja muistipeliä, tekemällä palapelejä, lukemalla, piirtämällä, muovailuvahailemalla, askartelemalla, tanssimalla, ulkoilemalla ja leipomalla yhdessä Pulun kanssa. Pulun lempparia leipomisessa on taikinan nuoleminen ja sekoittaminen ja ulkoilemisessa pulkan vetäminen ja lumen lapiointi. Pulu on jättänyt päiväunet lähestulkoon pois ainakin kotielämästä ja hoitaa pottailutoimet itsenäisesti ja vahingoitta pyyhkimistä lukuunottamatta.

Itselleni lempparia tällä hetkellä ovat kaikki mahdolliset hyvät hetket lasten kanssa, sekä omat pikku projektit ja lukuhetkien henkireiät. Epälemppareinta on komentaminen. Se ei vaan ole mun juttu, aina tulee paha mieli, vaikka kuinka tiedostan, että komentaminen on yhtä tärkeää kuin tavallinen huomiointi ja kehuminen.

Mutta jospas Pulu tervehtyisi ensi viikolle taas päiväkotikuntoon ja voisin vaikka soittaa jollekin kaverille ilman että joku roikkuu hihassa jatkuvasti. Voin sitten vanhana harmitella, kun kukaan ei roiku hihassa jatkuvasti, mutta juuri nyt aion seuraavasta sellaisesta hetkestä nauttia kaikin rinnoin.