Sarjassamme "kyl tää oma on" myös seuraava tapaus.

Pulu veti hirveät kilarit aamulla kun olisi pitänyt ruveta pukemaan tarhaanlähtöä varten. Yritettiin kovasti, että "ei se hei se kirja ei häviä mihinkään, pääset kato tarhaan seuraavalle aamupalalle (1 isin, 1 äidin seurassa jo aiemmin, toim. huom.), nyt pitää ruveta pukemaan." Mut Pulu vaan rutistaa kirjaa pikku kätösissään, ulvoo täysillä ja venyy kuin kissa nostettaessa.

On se Franklin tietty aika hyvä. Pallokin melkein joka kuvassa. Mutta toivottavasti tää ei toistu tästä lähtien joka aamu, kunnes lapsi alkaa myöhästymään töistä "kun piti lukea se luku/sarjis/blogi/maitopurkki vielä loppuun". Tämänaamuisen perusteella nimittäin arvioin, että me vanhemmat kuollaan pidätetystä naurusta viimeistään noin 6000. aamun kohdalla. Ja kuka sen skidin sit hätistää irti siitä lukukokemuksesta?