Pulu vingahti yöllä kerran (1). Siis kerran (1!). Ja däzzit. Kiitos ja hyvää huomenta 5.30. 

Toki heräsin, muttei tarvinnut edes kääntää kylkeä sit lopulta. Henkeä pidätellen odotin, mutta "äitii....äitiäitiÄITIIIIII!!!" ei vaan alkanut missään vaiheessa. Sit oli lopulta pakko hengittääkin taas. (Henkisesti kyllä odotin koko loppuyön eli nukuin sairaan huonosti, mutta kun ei niin ei.)

Puoli kuudelta se kutsu sitten kävi, mutta tää oli nyt ehkäpä eka (1.) kerta ikinä, kun lapsi nukkuu illasta aamuun. Ja sitten hän vielä kölli puolisen tuntia tärviölle kehuttuna nallen kaa oman peiton alla, kunnes pottahätä ja nälkä ja kaikkee.

En kyllä ala vielä uskomaan läpinukuttuihin öihin, joku flunssa tai hammas tulee kuitenkin ja siinä sitä taas ollaan. Mutta onhan tää überhienoa, että lapsi on näin kehityskelpoinen. Kyllä me noi iltapäiväkilarit klaarataan, jos saadaan nukkua hyvin.