Meillä on ollut pottailua opetellessa tapana, että annetaan Pulun keekoilla hetken aikaa ilman vaippaa onnistuneen lirun jälkeen. Palkinnoksi ja kannustukseksi, koska on kaikkein kivintä mennä nakusankarina tai paitaressuna ympäriämpäri.

Aina ei kyllä kannattaisi. Etenkin aamuysin ja iltapäiväkahden nakusankarointi voi näyttäytyä jälkikäteen vähän hölmönä ideana. Erityisesti tällaisena kertana (1), jolloin pikkutoveri innostui kakkimaan kaksi (2) torttua kerralla. Mutta toki eri matoille (ja vähän lattiallekin). Onhan se hyvä ettei jää sisuksiin vaivaamaan. Mutta oikeasti olisi ollut hyvä, jos ne oltaisiin asemoitu yhdelle (1) matolle, tai yhdelle (1) lattialle, tai vaikka kätevästi kylppärin lattialle (1). Edes kylppärin matolle (1).

Nyt meillä on puolisen neliötä (0,5 m2) puhdasta mattoa ja saman verran (0,5 m2) vastapestyä lattiaa. Liukas lattia olikin varsinainen hupikeskus niin kauan kuin sitä riitti.

Muissa uutisissa: keskiviikon päiväkotikyyläys ei tarjonnut mitään erityisen epäilyttävää. Paitsi että Pulun kaveritytöstä olivat tädit käyneet ankaraa kisaa, että kuka saa hänet lähihoidettavaksi. Pulu kelpasi pitkin hampain samalle tädille, kun vähän painostin vihjailin ja ehdottelin ja perustelin. Oeoeoe. Voi Pulu parkaa, kun on tällainen kauhea mutsi. Alkaako se tästä nyt sitten se Pulun epäsuosittuus joukoissa ja elämässä? Onneksi ulkopuolisuudesta on sen verran elämänkokemusta tässä perheessä, että ainakin tunnistetaan ongelma nopeasti ja pystytään toimimaan sen korjailemiseksi, jos tarvetta esiintyy. Ehkä tädeillä on vankka kokemus siitä, että tytöt ovat helpompia kuin pojat, mene tiedä. Yllättävän henkilökohtaisesti sitä kuitenkin näyttää ottavan nämä keikat, jolloin tulee tunne ettei lapsesta pidetä, ainakaan yhtä paljon kuin muista lapsista.