Pulusta on sukeutumassa omatoimisyöntinen. Parin viikon harjoittelu oman lusikan kanssa alkaa tuottaa toivottua tulosta, ja pikkutoveri vetää möösinsä ja puuronsa pääosin itse. Erityisen lurun puuron tai möösin kanssa tarvitaan apua, mutta sitkaampi ateria menee alusta loppuun omatoimiruokaillen.

Eikä edes syliin tai lattialle tai poskille, vaan suuhun. Pulu keskittyy ilmeisesti olennaisimpiin taitoihin, kävely ei juuri kiinnosta, mutta ruokailu ja pottailu kyllä. Ja kerjääminen.

Pulu on viime päivinä kehittynyt superkerjääjäksi. Isi syöttää Pululle puuron aamulla, minä käyn sillä välin suihkussa ja syön oman aamupalani suihkun jälkeen. Nykyään saan kahden (2) leivän sijaan syödä puolitoista (1,5), jos olen erityisen nopea, sillä loput menevät Pululle. Koska hän nousee seisomaan tuolin viereen, laittaa pään reidelle, katsoo silleen nälkäisen ja surullisen näköisenä ja huokailee syvään. Ja sit nousee vaativa käsi kohti paahtoleipää ja leuka alkaa väpättämään. Et miten siinä voisi olla niin julma ja kauhea, ettei antaisi lapselleen leipäpalaa? Lapselle, joka on kymmenen minuuttia aiemmin vetänyt lautasellisen puuroa ja siis selvästi näkee nälkää...

Jos mun lapsi olisi koira, se olisi bassetti. Isot ruskeat silmät ja erehtymätön leipävainu. Nykyään hän osaa jo kurottaa leipäpussin omatoimisesti keittiön pöydältä, vaikkei edes näe sinne asti. Taitaa tässä perheessä lopahtaa aamupuuronsyönti, kun lapsi pääsee päivähoitoon ja äkkää, että lapsetkin voi syödä leipää aamupalaksi.