Ollaan täällä toistaiseksi rehvasteltu, että meidän lapsi ei ole toistaiseksi tippunut päälleen. No eipä tarvi enää. Itsehän en siis ollut edes paikalla, vaan edelleen treffeillä Nukkumatin kanssa.

Heräsin kyllä varsinaisen vikkelästi seiskan tienoilla selkäpiitä karmivaan huutoon, ja juoksin salamana keittiöön. Pulu oli jo isin sylissä. Oli kuulemma pudonnut syöttötuolista selälleen lattialle, kun isi käänsi selkänsä huuhdellakseen Pulun mukin. No mustelma ja asfaltti-ihottuma koristavat kyllä Pulun otsaa, että on kyllä ottanut jossain vaiheessa hittiä se. Isi vakuutti syyllistyvänsä tästä ainakin viikon. Ja nostavansa lapsen tästä lähtien välittömästi ruokailutapahtuman jälkeen lattialle, niinkuin on tässä jo parisen viikkoa nalkutettu tehtäväksi. Koska, junou, lapsi nouseilee täysin holtittomasti, mutta sentään salamannopeasti.

Et kun muiden lapset tippuilee sitteristä tai sängyltä, niin meilläpä tiputaan korkeampaa. Hitsit kun itkettää vieläkin. Ja aivotärähdys-verihyytymä -tarkkailu on tietysti käynnissä. Aamu meni ihan normaalisti: leikittiin vähän mainospostilla, pyrittiin kovasti räpläämään isin tietsikkaa, laitettiin kakat, soitettiin koiralla ja käveltiin ja kontattiin sinne sun tänne. Ysin pintaan Pulua alkoi väsyttämään, mutta niin yleensä kolmisen tuntia heräämisen jälkeen, joten tämä oli varmaan ihan normaalia. Tunnin päikyt se veti. Ja sen jälkeen safkattiin ihan normisti, eli bataattipossu maistui, raejuusto ei. Pulua huvitti kaikki normaalistikin huvittavat asiat ja harmitti harmittavat. Erityisesti ruokailutilanteessa harmitti, kun ei annettu nouseilla jälleen.

Sapuskan jälkeen Pulu lähtikin mummin kaa isomummia ja -ukkia moikkaamaan. Laitoin mukaan oireilukertomuksen, terveysneuvonnan numeron ja Kela-kortin. Jos nyt sit kuitenkin tulee jotain vakavampaa ja pitää lähteä päivystykseen. Mummi kyllä vakuutti, että lapset on vaan sellaisia tapaturma-alttiita ja tosi harvoin käy mitään ihmeempää. Mutta silti oon tuijotellut tota kännyä sillä silmällä n. 30 sekunnin (30 sek) välein.

Et nyt meillä on sitten koristeellinen mukula, kun on asfaltti-ihottumaa sekä otsassa että leuassa (illalla ei mennyt konttaaminen ihan nappiin). Ja syyllisyyttä loppuelämäksi. No tiedetäänpä ainakin, että mitä pohditaan, jos Pululla on koskaan mitään oppimisvaikeuksia tai koordinaatio-ongelmia. Ja eikö vaan pohdituta, että olisko mun sittenkin vaan pitänyt vetää yövuoron lisäksi aamuvuoro? Että jos vaikka ei olisi sattunut mitään, jos olisin itse ne puurot poikaani ladannut? Tai ainakin olisi voinut olla psyykkinen ja aavistaa unen läpi, että jotain saattaa olla tapahtumassa? Ja estää se, kun tässä kuitenkin sen lapsen äiti-ihminen ollaan.

Oeoeoe. Onneksi on huomenna lauantai, ja mieskin voi hoitaa osansa yötarkkailusta. Parin tunnin välein pitää kuulemma poikaa herätellä ihan vaan katsoakseen, että se vielä reagoi normaalisti. Haastavaa tästä kyllä tulee, koska meidän poika reagoi kesken unien herätykseen puristamalla silmät tiukemmin kiinni ja kääntämällä kylkeä. Isäänsä tullut.

Pitäisköhän soittaa, että kuis?

MUOKS. Soitin. Ne kuulemma syö karjalanpiirakkaa ja kaikki okei, jos karjalanpiirakkapalasia ilmestyy pikkukätösiin riittävällä vauhdilla. Eli nopeasti.