Otsikoksi olisi ollut rehellisempää laittaa, että "hämärän rajamailla", mutta kun me kerran ollaan netissä, niin tässähän voi valehdella enemmän kuin normisti kehtaisi, ja kukaan ei saa koskaan tietää. Pulu ei lavertele. Vielä.

Kaikesta (n) huolimatta keksin tänään jotain merkittävää. Tai en kyllä voi ottaa keksinnöstä minkään valtakunnan krediittiä omalle vastuulleni, koska kuvainnollinen lamppu syttyi täysin ilman henkilökohtaisia ponnisteluja. 

Pulun syöpöttely alkoi olla läpeensä tuskastuttavan hankalaa ja vaivalloista ja aikaavievää. Mustikkapuuroon mennessä olin jo, että "voi ei". Ja todellakaan maistunut taaskaan. Mutta sitten lamppu syttyi, korvat loistivat Marsiin saakka ja käväisin reteesti noukkimassa muovilusikan (PET) kauniiseen kätöseeni. 

Ja kah, kylläpä taas puuro maistui. Pikkukaveri suorastaan hyökkäsi safkalle ja imuroi koko purkillisen. Ehkä uudet hampaat ja metallilusikat eivät Pulusta sopineet yhteen. Muovilusikkaa voi sen sijaan pureskellakin mennessään. Eikä tunnu missään. Tai napsahtele.

Pitää ehkä hankkia näitä lisää.

Miten tää marraskuu onkin aina tää kuu vuodesta, jolloin tulee shoppailtua ihan holtittomasti? Tai vähintään suunniteltua. Hoidan joululahjatkin aina viime tingassa ja paniikissa jouluaatonaattona, niin että joulua ei valitettavasti voi syyttää.

Loppukevennykseksi ajattelin kehaista itsetyytyväisesti, että Pulu pyöri tänään päin sohvaa, noin vain hullerin-bullerin se meni että kops. Eikä edes itkettänyt. Eikä tarvi kuulkaa kaukaa hakea, että keneltä hän on nämä huonekalujapäinpahkimisensa perinyt.