Tää tassuttelu-unikoulumeininki on siitä raskasta, että se sotkee meitin rutiinin. Kun lapsi yöllä laittaa heräten, ei ikinä tiedä pelkällä intuitiolla tai edes kelloon vilaisemalla, että mitäpä Pulu on tällä kertaa vailla. Ja tämän lyhyen intron jälkeen itse asiaan.

Pulu laittoi viime yönä kiekaisten pari kertaa yhdeltätoista ja taintui sitten itsekseen toiselle kyljelle. Hyvähyvä. Seuraavaksi herätytytti yhdeltä ja eikun isi tassutellen.

Puoli kahdelta, tassuttelujen, vaipanvaihdon ja sylittelyn jälkeen metelin taso oli edelleen sellainen, etten kestänyt enää, vaan lykäsin lapselle maitoa napaan. Tää oli ilmeisesti oikea ratkaisu, koska kelpasi. Tosin tässä vaiheessa lapsi oli niin hereillä, että rauhan ja rakkauden sijaan saimme nauttia riekkumisesta ja rellestyksestä vielä tunnin. Jee. Ei muuten oltais haluttukaan nukkua.

Aamupäivällä oli tiedossa pieni äiti-lapsivetoinen kulttuurikärtsäily, joten pidin lasta väkisin hereillä aamulla. Ikäänkuin petasin kärtsämatkailua, joka sujuu huomattavasti paremmin, jos lapsi nukkuu. Ja oisitte nähnyt Pulun epäuskoisen pikku nasselin: "Mutsi, miten sä kehtaat pitää mua hereillä vaikka mua nukuttaa tosi kovasti?"

Onhan se sairaan hävytöntä tollanen, pitää nyt ihmistä hereillä, vaikka sitä väsyttää ihan älyttömästi.

Kärtsäily sujuikin sitten vallan mainiosti. Hitsinvitsit, että on kiva katsella välillä muitakin maisemia kuin näitä kotinurkkia. Varsinkin hyvässä seurassa.