Viime viikolla alkoi Pulun oireiden lisääntyessä ja oireilupäiväkirjan maistuessa enemmän ja enemmän puulle reipas äitiysväsymys. Siis sellainen, että voisko joku tehdä musta taas enemmän ihmisen.

Se alkoi ulkonäöstä. Kaljuus ei viehätä, eikä römppämaha. Saati sitten silmäpussit, jotka apinoivat mahavärkkiä. Mitään päällepantavaakaan ei kaapista löydy. Tai löytyy, muttei mitään kivaa.

Lisäksi alkoi harmittaa kaikki muukin. Että jospas elämässä olisi vähemmän äitiyttä ja enemmän unta omaa elämää. Tilanne oli jo repiämässä niin epätoivoiseksi, että olin ruveta harrastamaan nettiostamista tosissani. Onneksi kohtalo tuli väliin, ja lähetti jonkun rikollisen yrittämään petosta minulle luottokortin myöntänyttä pankkia vastaan ja kortti on suljettuna. Kävin jopa tekemässä elämäni ensimmäisen rikosilmoituksen, mikä oli aika jänskää. Pulua ei kyllä jänskättänyt yhtään, vaan lähinnä nukutti erinomaisen hyvin.

Kiukuttelun minimoimiseksi aloin laittamaan pystyyn kotitoimistoa, jossa voi puuhata vähän työjuttuja. Olohuoneen nurkkaan, kun vaatehuone ei ole vielä remontoitunut työmaakopiksi. Mutta jonnekin se nyt oli saatava ja pian. Pulu ei kuitenkaan vielä yllä sekoittamaan levälleen jätettyjä papereita, paitsi ehkä potkiskelemalla. Myötätuntoa ja konkreettista apua tarjoaa anoppi, joka lupasi tulla hoitamaan Pulua yhdeksi päiväksi viikossa aina ehtiessään. Ja Pulun tilanteen selvittyä onkin jo paljon vähemmän syyllisyyttä aiheuttavaa pohtia ja puuhata jotain muuta kuin Pulun hoitoa. Koska sehän on nimenomaan niin, että Pulu on vauva vain kerran ja siitä pitää nauttia kun ehtii. Minun vauvasta nauttimistani edesauttaa huomattavasti, että elämässä on jotain muutakin puuhastelua, joka sitten kirkastaa ne äitiyselämän tähtihetket muistojen supernoviksi. Ei oo kaikki äidit yhdestä jalavasta veistettyjä.

Laitoin harjoitukseksi menemään eilissäiltana yhden pikkutehtävän, jonka olin luvannut tehdä ehtiessäni. Ja katso! Ihan näin vain kuulkaa jopa imettelin menemään dokumenttia viisisormijärjestelmällä (5) hakatessani, koska Pulu heräsi nälkäisenä kesken kaiken. Ja kylläpä kuulkaa nosti heti fiilarit kattoon ja itsetunnon jostain maharöllykkäalhosta sellaiselle suht perustasolle. 

Tänään sain aamusuihkussa vedettyä sen röllykänkin aika kivasti sisään. Ehkä tää alkaa tästä taas rullaamaan. Seuraavaksi on yhden pienen pojan heräämys-, syöttö-, sose-, röyhtäytys-, lääkintä-, vaipanvaihto-, leikki- ja nukutusaika, mutta siitä hoitaa isi kaiken paitsi ensimmäiset kaksi kohtaa. Koska äiti kaivelee tänään työkirjallisuuden muuttolaatikoista ja alkaa taas elellä omaksi itsekseen aina kun huvittaa ja ehtii. Tuli tässä tätä pakkolomaa kuitenkin reippaasti yli puoli vuotta pidettyä.