Susa kysyi kommentissaan, että miksi en kakattaisi Pulua, kun hänen puhdistusjärjestelmänsä tuntuu aika säännöllisesti toimivan. En ole suoraan sanoen tullut koskaan ajatelleeksi, että pikkuvauvaakin voisi kakattaa, mutta kai se periaatteessa onnistuisi nyt, kun pikkusankari kannattelee jo itse päätään. Niin ettei huku vessanpönttöön. Vitsivitsi, ehhehe.

Mutta noin nyt kun tulin ajatelleeksi, niin tää  vauvankakatushomma tuntui kyllä jokseenkin samalta marttyyriäitihapatukselta kuin taaperoimetys, sormiruoka ja muu lapsentahtinen elämänmuotoilu noin ensi kuulemalta tapaa kuulostaa. Eli intuitiivisesti vahva ei. Pikaisesti kuukkeloimalla nää intuitiot kyllä vaikuttivat osuneen varsin oikeaan: et kun seitsemänkuukautisen vauvan kakattajaäiti avautuu netissä, että hiukan on raskasta kakatella, niin kaikki sen saamat kommentit perustuvat lyttäämiseen ja syyllistämiseen  parhaassa "olisko pitänyt etukäteen miettiä"-hengessä ja painavimmalla "kyllä minä vaan jaksoin"-asenteella.

Tänä aamuna sitten kuitenkin kävi ilmi, että ehkäpä kakatuksessa voi jotain ideaa ollakin. Laitoin Pulun hengaamaan aamuvaipanvaihdon jälkeen ilmakylpyasemalle hakiessani itselleni kupin teetä. Ja katso! Pulu olikin sillä välin kieriskellyt ilmakylpymaton (=froteepyyhe) toiseen laitaan leikkimään helistinapinalla ja isi oli jostain mystisestä syystä heittänyt sukan pyyhkeelle toiseen laitaan. Eiku. Vähän pieni se musta kiekura sukaksi. Ei suinkaan sukka, vaan Pökäle à la Pulu feat. Mustikkasose & Kaurapuuro. Nostin sen sitten nenäliinalla vessanpyttyyn ja vedin alas. Sit jälkeenpäin tietysti mietin, että oisko sen voinut jotenkin ottaa talteen ja kuivata kirjahyllynkoristeeksi, lasikupu vaan päälle ja etiketti, et "Pulu teki tämän pvm, koordinaatit".

No mut kuitenkin. Että näin se lapsi opettaa ja ei kai siinä kakatuksessa sitten mitään sen kummallisempaa. Mutta en kuitenkaan taida alkaa sen ihmeemmin Pulun ähistyksiä tarkkailemaan tai oikein huolella kakattelemaan, vaan meillä mennään enemmän tällain vahinkokakatuslinjalla. Nimittäin oon ehkä sillä lailla itsekäs, että vaikken erityisesti rakasta pyykinpesua, ei se mua kuitenkaan mitenkään haittaakaan. Eikä meillä muutenkaan tarvi pestä kuin yksi kone päivässä, vaikka pestään kaikki vaipatkin. Lisäksi mua ei yhtään kiinnosta koko kakattaminen, että motivaatio tällaista uutta projektia kohtaan on aika lailla nolla.

Sen sijaan ajattelin tällä kakatuksesta säästyvällä ajalla ruveta yrittämään neulomista. Pulu kulkee nimittäin tällä hetkellä sukat kädessä, koska tumput ovat jääneet pieniksi. Anoppi antoi ymmärtää, että se on vähän noloa. Niin että ei täs nyt auta muu kuin lopetella mun lähes kaksikymmenvuotinen neulomattomuusputki ja laittaa kutoen. Tumpuissa ei oo ees kantapäätä, eikä vielä peukaloakaan, niin kuinka vaikeeta se nyt voi olla?

Yst. terv. nim. "Valikoivasti Dementtinen Optimistisankariäiti" (Sitä paitsi, kun ite tekee, saa just sellaiset kuin sattuu tulemaan.)