En edes muista mitä eilen tapahtui, joten synnytyksen muistelu tuottaa lähinnä hämmentynyttä hymähtelyä. Tosin, mähän en edes tiedä miltä supistukset tuntuvat. Enää ei oikein muistu mieleen ekan kuukauden kipuilukaan.

Frisööri on tosiaan nyt mallia mammis, -25 cm pituutta ja -1/2-2/3 paksuutta. Paitsi ohimoilta, jotka ovat siirtyneet 1,5 cm lähemmäs takaraivoa. Jotain toivoa on kuitenkin tukan palautumisesta, koska siilin alku tuntuu jo.

Yksi kulmakarva on muuttunut valkoiseksi. Toistan. Yksi kulmakarva on muuttunut valkoiseksi. Hä?

Vatsalihasten välinen rako on enää pikkurillin levyinen. Voisin aloittaa vatsan treenaamisen, jos mitenkään jaksaisin enää siinä vaiheessa iltaa, kun pääsen olemaan yksikseni. Sen sijaan vedän röllykkää sisään aina ihmisten ilmoilla liikkuissani, peilipintojen edessä, ja hyppyytän lasta mahallani kun haluan hengata sängyllä vielä tovin.

Olen tositosi väsynyt. Tosi väsynyt. Saan ihan älyttömästi flavonoideja teestä. Siitä huolimatta kädet ja jalat ovat koko ajan jäässä.

Vasempaan pohkeeseen on äitymässä suonikohju. Vähän hävytöntä. Erityisesti ottaen huomioon, että urheilen taatusti enemmän päivittäin kuin koskaan elämässäni.

Kaikki kesällä hankkimani vaatteet ovat jokseenkin isoja, ja kaikki normaalivaatteeni ovat liian pieniä tai niissä ei voi imettää. Olen lakannut välittämästä, mutta vaateongelma jaksaa muistuttaa itsestään, sillä housut tippuvat jalasta koko ajan. Tämä on ongelma erityisesti ulkona, kun lahkeet valuvat lenkkarien alle, kastuvat ja kostavat läiskymällä sääret märäksi.

Kynnet ovat edelleen komeat. Ja enimmäkseen kakassa, räässä, vauvanruuassa, tuntemattomassa möhnässä. Meikkiä olen käyttänyt viimeksi joskus viime vuoden puolella. Mutta pääasia että tässä tomumajassa jotain komiaa punkaa. Hauis on kanssa ottanut aika kasvuspurtin.

Onneksi tätä kaikkea on tosi vähän aikaa pohtia. Pohdin sit joskus ensi kuun toipumisrapoa kirjoittaessa.