Lapsi on nukkunut lähes läpi koko päivän. Oon ihan, että onkohan se pipi tai jotenkin muuten viallinen.

Herättiin ysiltä ja lähdettiin puistoon kaksosten kaa. Siellä syötiin ja jubailtiin, oli tosi hauskaa. Sitten kahdeltatoista lähdettiin hakemaan pakettia postista. Vauva nukahti rattaisiin, ja heräsi noin kuuden ja puolen (6,5) kilsan kohdalla, kun kotiin oli vielä yksi (1) kilometri. Masupipiin, tietty. Siinä sitten korvat ja naama punaisena juoksentelin kärtsän kanssa kotiin, jossa laitettiin maidot naamaan. Ja äidille mysliä.

Vauva nukahti ja äitikin siinä sivussa. Oli ehkä kilsalla (1) liian pitkä lenkki mullein, ainakaan tässä +24 lämmössä en ehkä toiste lähtis. Vauva heräsi uudelleen vasta isin tultua kotiin ja nukahti ennen kuin päivän maalaukset saatiin aikaan. Eli isiä ei tänään juuri näkynyt vauvan elämässä.

Vauvan aikaiset iltaunet tarkoittivat kuitenkin suoraan sitä ihteään, eli hillonkeittoa. Parista litrasta marjoja (anoppi arvioi 800g per litran pakastepussi) tuli 2x0,75 l purkki + vajaa 0,5 l pakasterasia. Pakko laittaa tää muistiin tulevaisuutta varten, koska ensi vuonna ihmettelen taas kuitenkin. Ei oo nää kotitaloustemput vielä eniten hallussa, ekaa kertaa ikinä karviaishilloa keittelen. Hillosta tuli vähän omituista alkuun, kun marjat olivat ehkä hivenen turhan kypsiä ja sisältö valui ulos jättäen tyhjiä kuoria hilloon, joka oli ihan mehua. En niitä jaksanut ruveta nyppimään veks, joten laitoin koko sotkun sauvasekoittimella sileäksi. Se paksuuntui kätevästi samalla. Ja sitäpaitsi helpompihan se on sileä hillo tunkasta vaikka kakun sisään. Luulisin. Testailen ehkä tota leivontapuoltakin vielä joskus ihan vaan testatakseni hiltsikän.

Että tällain vaan kuulkaa meikämutsi kerää uusia taitoja kuin sieniä sateella heti kun lapsen silmä välttää. Seuraavaksi kotitalousohjelmistossa sitten puolukat ensi viikon viikonloppuna. Sillä välin pidän hilloskillejä yllä loppujen karviaisten kaa. Toivottavasti ei mene huomennakaan keskiöille saakka tää hillostelu.