Mulla on bataatti, perunoita ja jauhelihaa. Uunivuoka, uuni, kuorimaveitsi ja veitsi. Tästä olisi mahdollisuus tulla jotain erinomaista, nimittäin oikeeta ruokaa äidille (kiitos vaan vinkkivinkeistä kanssaäidit!) ja bataattisosetta pienelle.

Paitsi että jälkeenmainittu on vähintään kurkkukipuinen möräjävästä äänestä, rohisevasta hengityksestä ja väsykistä yleisasenteesta päätellen. Ja ensinmainitullakin kutittaa ikävästi korvaa ja kurkkua. Niin että taidetaan sittenkin päästä parhaimmillaan tomaattikeitto á la säilykepurkkilinjalle.

Enpä ole koskaan aiemmin toivonut tulevani kipeäksi yhtä paljon kuin nyt. Koska jos meikäläinen kehittää vasta-aineita, niin niitä pakkosyöttäyttyy salaa myös Pululle. Ja hiiohoi, olemme molemmat välittömästi lähempänä kokonaisvaltaista OK:ta.

Mennään testaileen aamupäiväpäikkäreitä.