Suuri shoppailupäivä valkeni kello kaksi aamulla, kun skidi päätti, että jipii on uusi ihana päivä. Taintuma ei tullut ennen aamuneljää, jonka jälkeen alkoi välittömästi vääntää mahaa. Loppuyö vietettiinkin sitten mahdollisimman mukavasti: skidi äidin kainalossa tissi suussa äitiä huitoen ja potkien. Äiti satunnaisesti torkahdellen. Välillä skidi syöpötteli.

Niin että shoppailureissua jouduttiin siirtämään parisen tuntia aiotusta, koska meikä ei todellakaan kyennyt nousemaan ylös sängystä ilman aamupäiväunia. Ja kaupungilla piti juosta kohteesta toiseen siihen malliin, että kuulumiset jäivät vaihtamatta, koska oltiiin aika tiukalla dediksellä liikkeellä. Lasta nyt voi aina syöttää korvikkeella, mutta ainakaan tämä äiti ei todellakaan halua ruveta pumppailulypsämään sovituskopissa, saati sitten maitoräjähtelemään julkisilla paikoilla.

Kaikesta huolimatta sain imetyskelpoisen kesämekon, maailman mukavimmat imetysliivit, kärtsäilyjoogahousut, kahdet siistit ja kesäiset pellavahousut sekä hampuntorjuntashampoota ja -hoitoainetta. Päälle päätteeksi hankin vielä kesäkengät. Ei siis lenkkareissa sinänsä mitään vikaa, mutta kun on postaillut parisen kuukautta yksissä, vaikkakin mukavissa lenkkareissa, niin sitä tekee mieli joskus käyttää oikeitakin kenkiä. 

Lapsi selvisi keikasta luultavasti suht vähäisin traumoin. Tai siis mitään normaalikäyttäytymisestä poikkeavaa ei ole vielä havaittu. Maito maistui kun pääsin kotiin ja uni siihen päälle. Herättyään poika ilmoitti "Guh." ja väänsi vaipan täyteen. Nähdään sitten kahdenkymmenen vuoden päästä, että mitä terapia tulee maksamaan.